Pages

Copenhagen, here I come!

Perjantaiaamuna aikaisin olisi tarkoitus hypätä koneeseen ja hurauttaa viikonlopuksi Kööpenhaminaan. Tämä oli tällainen aika yllättäen ja pikaisesti keksitty suunnitelma, mutta en voisi paljoa enempää olla innoissani siitä, että pääsen treffaamaan kahta rakasta ystävää, joita en ole pariin vuoteen nähnyt! Luvassa on varmasti hyvää ruokaa, vanhojen muistelua, kuulumisten kertaamista, vähän nähtävyyksiäkin ja - jos vanhat merkit pitävät paikkansa - muutama aperol spritz!

IMG_0331


En ehkä meinaa malttaa odottaa! Nyt pitäisi vaan keksiä mitä sitä pakkaisi mukaan sateiseen ja tuuliseen Tanskaan, jossa paikasta toiseen siirrytään kätevimmin pyörällä.

Ps. En muistanutkaan kuinka jumalaiset nuo Minna Parikan Bellet ovat. Voi ihastuksen huokaus. Nyt äkkiä jotain juhlaa tähän elämään!

Silver Accent

SN_Kynnet2

SensatioNail -testit jatkuvat täällä suunnassa. Toistaiseksi geelilakkausten kanssa kaikki ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista. En ensinnäkään ole saanut lakkauksia kestämään riittävän pitkään ja joidenkin sävyjen kanssa poistaminen on ollut todella työlästä. Ehdin jo hermostua, etten enää laita näitä ollenkaan, vaan poistin geelilakkaukset ja lakkasin vain tavallisesti. Ja sitten menin seuraavana päivänä töihin ja tulin kotiin kolme kynttä katkenneena.

SN_Kynnet3

Samperi vieköön! Joten leikkasin kynnet - jälleen kerran - lyhyiksi ja laitoin geelilakkaukset. Laitoin taas sävyä Pink Chiffon, mutta tällä kertaa kokeilin jossain YouTubessa näkemääni kikkaa - laitoin nimettömiin vain yhden kerroksen värillistä geelilakkaa, sen päälle ihan tavallista glitterkynsilakkaa ja sen kuivuttua huolella laitoin sen päälle vielä kirkkaan päällysgeelilakan, jonka kovetin jälleen uunissa. Saas nähdä vaikuttaako tämä geelilakkauksen pysyvyyteen. Voisin kuvitella, että vaikuttaa, mutta toki toivon että ei. Olisi mahtavaa, jos laajahko kynsilakkakokoelmani olisi hyödynnettävissä myös tällä tavoin geelilakkausten kanssa!

SN_Kynnet1

Täytyy muuten vielä sanoa, että tykkään ihan hurjasti tuosta vaaleanpunaisen sävystä ja lisäksi tästä aksenttilakkauksesta. Hopeinen nimetön on musta jotenkin ihan tosi kiva tuolla joukossa. Ehkä mua vähän liikuttaa nää kynnet senkin takia, että näissä ollaan jo siellä suunnalla, mitä oon tuleviin hääkynsiini haaveillut. Voihan kyynel.

Saaristoasu

Saaristoasu_1

Saaristossa vietetyn päivän asua vilahtikin hieman eilisessä postauksessa, mutta nyt laitetaan eetteriin vielä varsinaiset asukuvat. Rento trikoomekko oli omiaan pitkään päivään ja autossa istumiseen. Aurinkolasit ja kesähattu oli myös pakko napata mukaan. Mää niin tykkään hatuista ja niin kauan kuin muistan niin äiti on kehunut, että ne sopii mulle hyvin. En tiedä siitä, mutta hattupäänä viihdyn kyllä hyvin!

Tuo mekko on ihan huippu, rento ja löysähkö yläosa on erityisesti mun mieleen. En tiedä erottuuko näissä kuvissa kovin hyvin, mutta tuon mekkosen helma on vähän kietaisumallinen. Istuessa se saattaa paljastaa vähän turhan paljon, joten alle olin taas vetänyt luottotuotteeni - Gina Tricotin pitsireunaiset pyöräilyshortsit. En varmaan selviäisi enää ilman niitä!

Saaristoasu_2 Saaristoasu_3

Olen tykännyt sitoa tän mekon vyötärölle yleensä jonkun vyön. Sen kanssa sopii hyvin sekä kapeammat ja leveämmät mallit. Näiden kuvien jälkeen tuli kyllä mieleen, että voisin ehkä tehdä mekon sivuille jotkut huomaamattomat vyönlenkit. Ei nimittäin ole kovin kivan näköistä, jos vyö roikkua lerpattaa tuon kuminauhavyötärön alapuolella. Alempana näette kuvatodisteita.

Saaristasu_4 Saaristoasu_5 Saaristoasu_6

Ehkä ensi kerralla sitten onnistuneemmin. Päivästä jäi kokonaisuudessaan niin hyvät muistot, että mikään määrä lerpattavia vöitä ei kyllä pilaa mun fiilistä näiden kuvien osalta. Tai tuon mekon. Se on ehkä monikäyttöisin mekko jonka omistan. Se on ollut pitkään ihan unholassa, mutta onpa ihanaa, että oon löytänyt sen taas.

Mitäs te tykkäätte?

Turun saaristoon tutustumassa

Saaristo_1 Saaristo_2

Eilen nautittiin sellaisesta harvinaisesta luksuksesta, joka myös yhteisenä vapaapäivänä tunnetaan. Haluttiin tehdä vapaapäivällämme jotain hyödyllistä kotona rötväämisen sijaan, joten päätettiin lähteä huristelemaan autolla Turun saaristoon. Moinen ihme, kun oli meille molemmille entuudestaan täysin tuntematon! Ensin suunniteltiin kiertävämme isompi rengasreitti, jolle matkaa tulee 250 kilometriä. Kuitenkin asiaa vähän tutkittuamme todettiin Houtskarin ja Iniön välillä reissaavan lautan sunnuntaiaikataulujen olevan meidän kannalta hankalat, joten päätettiin ajaa eteläkautta Houtskariin ja sitten samaa reittiä takaisin.

Saaristo_3 Saaristo_4 Saaristo_5 Saaristo_6

Mun edellisestä lossimatkasta oli varmaan jopa pari vuosikymmentä. En todellakaan muista tarkasti milloin se on ollut, mutta se lossi sijaitsi silloisessa kotikunnassani, eikä siellä ole ollut lossia enää ikuisuuteen. Jonilla edellisestä lossimatkasta taisi olla varmaan yhtä pitkä aika, joten pelkästään kuusi väliä lossissa oli meille ihanan eksoottista. Seistiin kannella ihmettelemässä keltaisten purkkien nopeaa vauhtia ja henkilökunnan tehokkuutta. 

Mulla oli päässä hattu ja tietenkin se lähti tuulen mukana mun päästä. Siitäkin huolimatta, että olin autossa sanonut että pitää olla sitten varovainen, ettei tuuli tarraa hattuun. Mutta niin sitä vaan unohtui varovaisuus, kun innostus ja jännitys olivat voimakkaammat! Onneksi vieressä seissyt setä yhdessä portaiden kanssa saivat mun hatun karkumatkan pysäytettyä ja kesähattu sai jatkaa kesälomareissua meidän seurassa.

Paluumatkalla meitä väsytti jo niin paljon, ettei jaksettu enää nousta autosta. Istuttiin vaan ikkunat auki fiilistellen ja mää kerroin ääneen mun ajatuksia laivojen turvatoimiin ja merihätään joutumiseen liittyen. Jonia vähän nauratti, kun mulla juttua vaan riitti ja riitti. Mää oon ihan oikeasti miettinyt niitä asioita!

Saaristo_7 Saaristo_8
Saaristo_010

Välillä jouduttiin odottelemaan lossia pidempäänkin, välillä saatiin ajaa melkein suoraan sisään. Mutta ei se odottelukaan meitä haitannut, kun reissuun oltiin lähdetty vailla kiirettä. Meidän varsinainen kohde oli Näsbyn vierasvenesatama Houtskarissa. Olin lukenut netistä, että siellä sijaitsevassa ravintola Skagenissa on saariston parhaat burgerit. Ja ihan hyviähän ne oli.. ihan erityisesti ranskisten kanssa tarjoiltu aioli, oi nam! Rauhallista ruokahetkeä kauniissa maisemissa tosin latisti valitettavan paljon ärhäkkä amppari, joka ei millään tahtonut ymmärtää, että se Fanta-lasillinen oli mun eikä sen.

Meitä nauratti, kun nähtiin kaupan opasteviittoja metsässä polun varressa. Lähdettiin sitten tarpomaan kauppaa kohti ja oltaisiin ostettu jälkkärijätskit, mutta eihän se sunnuntaina ollut auki! Eikä ollut muuten kyllän toinen kauppa K-Extrakaan. Joten lähdettiin sitten huristelemaan takaisin päin. Lossille tullessa nähtiin Baltic Princessin lipuvan lossisataman ohi - se oli ihan hurjan ison, mutta silti niin rauhallisen näköinen.

Päästyämme takaisin Korppoon puolelle kolotti jälkkärihammasta vielä sen verran, että kurvattiin Korppoon vierasvenesatama Verkaniin ja mentiin hetkeksi istumaan siellä sijaitsevaan ravintola Buffaloon. Oltaisiin saatettu jäädä ravintolan ulkopuolelle jätskikiskalle herkuttelemaan, mutta se sulkeutui juuri parahiksi, joten mentiin sitten hörppäisemään sumpit ravintolan terassilla. Tai siis Joni joi sumpit, minä kokista. Se on mun kahvia.

Saarist_011 Saaristo_012

Kokonaisuudessaan aikaa reissun päällä kului yhdeksän tuntia. Matkaa taittui vain pari sataa kilometriä, mutta hauskaa oli siitä huolimatta. Saaristo yllätti meitä vähän muistuttamalla aika paljon Keski-Suomea. Paljon mäkiä, paljon metsää ja niissä paljon mäntyjä. Me odotettiin näkevämme enemmän kalliota, karuutta ja merta. Ei missään nimessä viljapeltoja!

Luulen kyllä, että noista maisemista saisi vielä enemmän irti, jos tuntisi paikkoja vähän paremmin. Tai jos viipyisi vähän pidempään. Ehtisi rauhoittua ja tutustua rantoihin ja istua iltaa auringonlaskua katsellen. Ehkäpä vielä joku kerta me jatetaan tutustumista ja suunnataan saaristoon pidemmällä kaavalla!

Naamajuttuja

IMG_4855

Tän postauksen oli tarkoitus käsitellä uudelleen niitä aiemmin esittelemiäni luomenpohjustustuotteita. Nyt kävi kuitenkin vähän niin, että kuvat eivät oikein havainnollistaneet asiaa toivomallani tavalla, joten tästä tulikin sitten neljän sekalaisen naama-asian postaus. Mutta käyhän se näinkin.

IMG_4886

Ensinnäkin se Too Facedin Shadow Insurance on oikeasti maailman paras! Tuossa yllä olevassa kuvassa luomilla on ollut kuumassa ja hikisessä kelissä luomiväriä moooonta tuntia. Koko liikkuvalla luomella on ihon sävyistä helmiäistä ja ulkonurkassa hieman vaaleaa ruskeaa. Eikä se ole lähtenyt pois yhtään! Eikä mennyt luomivakoon yhtään. Ihan parasta.

IMG_4884

Toisekseen tässä yllä olevassa kuvassa näkyy harvinaisen hyvin mun silmien väri. Jos niitä pitäisi jonkun väriseksi kutsua, niin kai ne vihreät olisi.. mutta erikoisen niistä tekee se, miten tumma tuo iiriksen ulkoreuna on. Ja pupillin läheltä silmät on oikeastaan keltaiset. Itsehän sanon silmiäni pissan väriseksi, mutta Joni sanoo vain, että ne on sateenkaaren väriset, kun niissä on vähän kaikkea.

IMG_4868

Kolmanneksi oon kyllä iloinen siitä, että mun iho on ollut viime aikoina mun mittakaavalla tooosi hyvässä kunnossa. Pahoin pelkään, että se johtuu vain tästä kesästä, mutta syvästi toivon, että asiaan olisi vaikuttanut myös mun huolellinen ihonhoito. Alkuvuodesta saakka oon pessyt ja rasvannut ihoa niillä lumenen tuotteilla, ja ne näkyy toimivan ihan hyvin. Toivottavasti vaan tää kestäisi kesän jälkeenkin!

IMG_4881

Ja neljänneksi todettakoon, että pitäisi varmaan opetella laittamaan ripsiväriä ihan tuonne ripsen tyveen asti. Näyttääpä harvinaisen tyhmälle, että ripsen juuressa on vaalea raita ja ripset näyttää olevan irti silmästä. Hyvä minä!

Maksimekossa

IMG_4821 IMG_4800 020814_1 IMG_4818 IMG_4842 IMG_4822 IMG_4829

Joku tarkkasilmäinen ja hyvämuistinen saattaa muistaakin mun haaveillen tästä mekosta aiemmin kesällä makismekoista kirjoitellessani. No nyt se on mun, enkä voisi tyytyväisempi olla. Ihanat värit, ihana kangas ja ihana malli tuossa mekossa. Täydellinen kesäiltoihin, kun auringon säteet tulevat alhaalta ja ilma on jo vähän viileämpi. Silloin ei haittaa, vaikka hiuksetkin olisi ihan pörrössä. Oikeastaan vaan parempi niin.

Leidit Lonnalla

1

Heinäkuun puolessa välissä hurautin junalla Helsinkiin. Pyörin muutaman hetken kaupungilla ja sitten lähdin kävelemään kohti Kauppatoria. Pidin itseäni ihan hulluna ja harkitsin vielä, että jättäisinkö vaan menemättä. Siellä nimittäin tiesin tapaavani naisia, joita en koskaan ollut ennen tavannut ja mua pelotti, etten viihdy.

Menin kuitenkin, ostin lipun Lonnan saaren kautta kiertävälle Suomenlinnan lautalle, astuin kyltin takaa ja näin sen porukan johon olin suuntaamassa. Hetken aikaa ajattelin, etten vaan pysty kävelemään tyttöjen luo. Niin paljon mua jännitti. Mutta kävelin kuitenkin. Ja heti siitä hetkestä, kun Ninnumaaria nappasi mut halaukseen niin jännitys helpotti ja nauru alkoi raikaamaan. Eikä sen järkeen tarvinnut hetkeäkään jännittää.

6 011 2

Livin up a notch -blogin Ninnumaaria oli lähestynyt pientä bloggajaporukkaa tapaamista ehdotellen. Ja eräänä kauniiksi kääntyneenä heinäkuisena iltana pienelle Lonnan saarelle kerääntyi ihana ja hyväntuulinen joukko ihan mahtavia tyypejä. Mun lisäkseni paikalla oli siis Ninnumaaria, Ida, Jonna, Lili, Cara, Marianne, Emmi ja Linda!

En ollut tavannut ketään heistä aikaisemmin, mutta voi että kuinka hyvin koko porukka keskenään viihtyi. Me kaikki taidettiin olla samaa mieltä. Näiden upeiden naisten seurassa oli helppo olla, puhetta ja naurua riitti, eikä kiusallisia hiljaisuuksia todellakaan tarvinnut pelätä!

Me aloitettiin ilta istumalla pikkuisen Lonnan rannalla kuohuvaa ja valkkaria kilistellen. Viinit oltiin saatu Norex Spirits Oy:ltä. Kuohujuomaksi poksautettiin pullo Parés Baltà Brut "b" -kuohuviiniä, joka kuivuudestaan huolimatta oli aika helppoa juoda. Itse en mikään superkuivan ystävä ole, mutta tämä maistui silti paremmin kuin hyvin. Kuohuvat poksauteltuamme maistettiin myös Live-a-Little Wildly Wicked White -viiniä, joka taisi ihastuttaa meitä kaikkia erityisesti nimellään. Eipä sillä, että viinin maussa tai luomuudessakaan olisi valittamista ollut!

010
012 015

Rannalta siirryttiin Ravintola Lonnan puolelle syömään. Me istuimme sisällä, mukavassa pienehkössä ravintolassa, jonka sisustuksessa yhdistyi ihanasti kynttilänvalon tunnelmallisuus, puupöytien ja kukkien raikkaus sekä tiiliseinän ja ikkunan takaa näkyvien koneiden karuus. Pihalla olisi ollut myös ihana ja tilava terassi, jossa olisi voinut istua ilta-auringosta nauttien.

Ruoka ravintolassa oli myös ihanaa! Söin aivan taivaallista paistettua siikaa. Pääruokien kanssa pöytiin tuotiin lisukkeita - pöydissä kiertävistä kupeista jaoimme kalan tai karitsan seuraksi varhaisperunaa, kaalia ja couscousta. Maut olivat ihanan puhtaita ja jotenkin suomalaisia. Sitä kalaa on tehnyt mieli tuon illan jälkeen kerran, jos toisenkin!

3 013 4 014 5

Ravintolasta suuntasimme lautalla ihanassa ilta-auringossa (ja tuulessa) Suomenlinnan kautta kohti kauppatoria. Hiusten hulmutessa tuulessa ja naurun raikaessa tuo vajaa puolituntinen hujahti kyllä nopeasti. Pienten viritelmien ja itselaukaisimen avulla Ida sai nappaistua meidän koko porukasta vielä jopa onnistuneen ryhmäkuvan.

Kun oltiin jälleen turvallisesti kuivalla maalla, kipaistiin me vielä Esplanadia pitkin yksille Ravintola Teatteriin. Kilisteltiin vielä Bellineillä ja jatkettiin jutustelua. Aivan liian pian kello kuitenkin alkoi lähentyä yhtätoista, jolloin mun oli huikattava heipat näille ihanille naisille ja hipsittävä kohti rautatieasemaa.

8 7 9 018 017 016

Mulla oli aivan ihana ilta! Junassa (pienessä laskuhumallassa) istuessani vielä fiilistelin sitä, kuinka mahtava päivä tuo heinäkuinen tiistai olikaan ollut. Ihan oikeasti vielä harkitsin, etten edes saapuisi tapaamispaikalle! Onneksi tulin järkiini ja menin, sillä tuon ihanan illan jälkeen olin saanut niin paljon nauruterapiaa ja kahdeksan ihanaa ystävää.

Tällä porukalla me vielä tavataan uudestaankin. Ja silloin ei tarvitse jännittää edes aluksi!

Kiitos vielä Ninnumaaria organisoimisesta ja tytöt ihanasta illasta ja upeista kuvista. Kaikissa kuvissa, jotka eivät ole itse ottamiani lukee kenen ottama se on. Itse olin sen verran laiska kuvailija tuolloin, että tyttöjen kuvat kyllä pelastivat paljon! Ja huikeaa materiaalia löytyi myös ihan vaan kotialbumiin jätettäväksi... hih.