Pages

Salakavalasti kasvanut Essieperhe

IMG_3544

Mainitsinkin jo edellisessä kynsipostauksessani, että mun suhde Essien kynsilakkoihin ei aina ole ollut yhtä lämmin kuin nyt. Itse asiassa sen verran viileä se suhde oli, että mun täytyi ensin saada kuusi merkin lakkaa, ennen kuin ostin itse yhtään!

Ensimmäinen mun Essie oli tuo persikkaisen oranssi Tart deco. Sain sen MouMou -blogin kautta Iinan palkittua lukijoitaan. Ensimmäistä kertaa lakkaa testattuani en ollut kovin hullaantunut. Sivellin oli mun makuun aivan liian leveä ja raidatonta jälkeä oli musta vaikea saada. Toinen Essieni löytyi Livboxin sisältä. Kyseisen kuun bokseissa oli sekä saamaani Muchi muchi lakkaa, että jotain toista. Luonnollisesti olisin halunnut saada juuri sen toisen. Muchi muchi oli aivan liian ohut ja vaalea ja tylsä mun makuun. Ja jälleen, siistiä tulosta oli vaikea saada ja minä olin pettynyt.

IMG_3550 IMG_3547

Sitten sain viime jouluna lahjaksi neljä lakkaa Essien Luxeffects kokoelmasta. Ne olivat kaikki ihania ja aivan huikean kimaltelevia. Niillä ei mennyt kertaakaan pieleen ja lakat olivat huikean värikkäitä, riittävän glitterisiä ja hyvin kestäviä. Ainoa ongelma oli, etten saanut hopeista Sparkle on top -lakkaa, eikä sitä meinannut mistään enää saada!

IMG_3552 IMG_3557 IMG_3556

Kunnes viime kuussa meidän lähi Cittarissa sitä taas Essiehyllyssä oli! Ja vielä -25% alennuksessa Plussakortilla. Ja samoiten siellä hyllyssä oli aivan ihana Mint candy apple. En tiennyt ensin viitsinkö ostaa sitä, koska Tart decon levittäminen oli ollut niin vaikeaa. Mutta ostin kuitenkin ihanan sävyn vuoksi ja sehän oli ihan täydellinen. Leveä sivellin ei tuntunut enää ollenkaan vaikeala ja kahdella kerroksella sai aikaaan täydellisen, peittävän ja tasaisen lopputuloksen.

IMG_3553 IMG_3554

Sen jäkeen kokeilin uudelleen myös aina aiemmin kiroamaani oranssia ja eihän sekään ollut enää niin vaikeaa! En tiedä onko enemmän kyse siitä, että oon vaan oppinut käyttämään paremmin Essien leveämpää sivellintä. Vai oliko sekin vain mun päässä. Että kun päätin lakkojen olevan ihania, niin ei niiden levittäminenkään enää ollut mitenkään vaikeaa. Luultavasti se oli juuri niin.

IMG_3558

Mutta onnellinen loppu on pääasia. Essien lakat on ihania, hyvin levittyviä ja aikas kestäviä. Muchi muchi on edelleen ihan liian ohutta mun mieleen, mutta mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä. Essiellä on niin valtava sävyvalikoima, että luulisi sieltä löytyvä myös sen täydellisen, vähän peittävämmän haalean pinkin!

Too Faced Shadow Insurance

IMG_3604

Postaus pitää sisällään paljon hehkutusta, mutta lupaan ja vannon, että se on kaikki täysin aiheellista! Mun on pakko hehkuttaa teillekin mun meikkipussista löytyvää silmämeikin pohjustustuotetta. Tai tuotteita, koska mulla on kaksi ja ne on molemmat mahtavia. Kyse on Too Faced Shadow Insurance tuotteesta ja samaan sarjaan kuuluvasta tuotteesta nimeltään Glitter Glue.

IMG_3609 IMG_3606

Missäpäs muualla olisin näihin tuotteisiin tutustunut ellen blogimaailman kosmetiikkajumalattaren Saara Sarvaksen blogissa. En ehkä kehtaa edes kertoa mitä olen aiemmin käyttänyt luomivärin pohjustukseen, mutta ihan oikeasti, luulin jo löytäneeni keinon pidentää silmämeikin kestoa. Mutta olin niin väärässä. Koskaan - siis koskaan - mun elämässä ei ole silmämeikki pysynyt niin hyvin, kuin näiden avulla. Ei edes sillä ainoalla kerralla, kun oon käynyt meikkaajalla.

IMG_3607 IMG_3600

Tuo "perinteinen" Shadow Insurance lupaa pitää luomivärin kunnossa vähintään 24 tunnin ajan. Tuotteen pitäisi voimistaa luomivärin sävyä ja estää luomivakoon paakkuuntuminen. Ja niin se muuten tekee. En kyllä ole vielä vuorokautta kokeillut, mutta kymmenen tunnin hikisen työpäivän jälkeen luomiväri oli edelleen täysin muuttumaton. Lisäksi työpäivän jälkeen menin suihkuun ennen meikkien poistoa ja suihkun jälkeenkin luomiväri oli edelleen luomilla!

Glitter Glue puolestaan tekee samat temput glittereille, kimalteille ja muille irtonaisille luomiväreille. Tätä en ole vielä testannut käytännössä, mutta kädellä ainakin toimii. Voi jestas kun vaan olisin tiennyt tän tuotteen olemassaolon aina. On nimittäin tullut kerran tai kaksi liimailtua kimalteita luomille cheerkisoissa ties millä lismoilla. Ja tuloksena oli silti aina paakkuuntuneet luomet.

IMG_3611 IMG_3612

Näissä kuvissa levitin samalla siveltimellä samaa luomiväriä kädelle kahteen kohtaan. Pohjustuksen päälle ja pohjustuksen viereen. Ja samat temput tein yhdellä hopeisella glitterillä. Lupaan ja vannon, että yritin lisätä molempiin kohtiin väriä tismalleen samalla tavalla. Ottaa siveltimeen yhtä paljon väriä ja levittää sitä yhtä paljon.

IMG_3615 IMG_3617

Katsokaa mikä ero! Ja katsokaa mikä ero sen jälkeen, kun pyyhin kämmenselän märällä serlalla. Ihan huikean hyvässä kunnossa on pohjustettu sävy edelleen. Mutta siitä huolimatta silmämeikinpoistoaineella meikki lähtee ihan vaivattomasti. Ei tarvitse hinkata tai mitään. Eikä tuotetta kyllä mitenkään tunne luomilla. Siis ei ole tahmeutta tai muuta vastaavaa. Levitettäessä se tuntuu ihan tosi silkkiselle. Mutta siinäpä ne tuntemukset. Eikä muuten ole kertaakaan pakkautunut luomiväri luomivakoon tällä pohjustettuani. Ja oon oikein yrittänyt tihrustaa nähdäkseni "ongelmia". 

Että suosittelen lämpimästi. Jos et vielä käytä kunnollista silmämeikin pohjustustuotetta, niin aloita ihmeessä! Se oikeasti vaikuttaa. Jos on kiinnostunut kokeilemaan uutta tuotetta, voin suositella näitä mitä lämpimimmin. Tästä ainakaan minä en kyllä aio luopua.

Perfect pants for work?

Shortsit1

Hei ihan oikeasti mun kanssa. Menin töiden jälkeen jalat muussina - siis niin muussina, että kyyneleitä puski - viimeisillä voimillani pyörähtämään H&M:llä. Tarttisin kipeästi uusia työkäyttöön sopivia pöksyjä ja ajattelin perjantaisesta palkkapäivästä huumaantuneena hakea nopeasti jotkut mukaan, kun kerran keskustassa olin. 

Vaan eipä löytynyt sopivia työhousuja. Kaikki lähes hyväkin karsiutuivat, koska niissä oli liian matala vyötärö. Korkeahko vyötärö on mulle kyllä ihan ehdoton kriteeri. En voi sietää sitä, jos jenkkakahvat jää roikkumaan housujen reunan päälle. Se tuntuu ja näyttää ikävältä.

Shortsit2 Shortsit3

Mutta alun taivastelut johtui siis siitä, että kyllähän mulla yhdet pöksyt kauppakassissa oli, kun liikkeestä poistui. Menin ostamaan työhousuja, ostinkin värikkäät shortsit. Hups. Sehän meni melkein niin kuin pitikin. 

Annetaan se kuitenkin anteeksi, koska nää on aivan ihanat. Povaanpa näistä kesän suosituimpia housuja. Aivan ihana malli ja super kiva printti, jonka kanssa sopii vaikka minkä värinen paita. Menin etsimään näitä H&M:n nettisivuilta, mutta ei tällä printillä näkynyt netissä olevan. Sen sijaan kolmella muulla printillä oli.

Shortsit4

Ja sanonpahan vaan, että mää haluan noi siksakshhortsit. Nyt vaan taistelen, ettei "Hain työhousuja, ostin printtishortsit" muuttuisi muotoon "Hain työhousuja, ostin kahdet printtishortsit".

Toistan itseäni, mutta ihan oikeesti mun kanssa!

Minttua ja kimallusta

IMG_3523

Pitkästä aikaa kynsien lakkaaminen oli kivaa ja tulos miellytti silmää! Varmaan jo muutama kuukausi on mennyt jonkin sortin kynsimasennuksessa. Huomaan, että oon pitkään ollut lakkaamattomilla kynsillä ja päätän lakata, mutten osaakaan valita väriä.. koska mikään ei oikein innosta. Kunnes taas nyt!

IMG_3524 IMG_3521

Eilen vetelin kynsille taas lakkaukset sieltä helpoimmasta päästä. Alle värilakka ja seuraksi vähän glitteriä. Tällä kertaa kynsien juureen. Ja mikä ihana yhditelmä kynsiin valikoituikaan! Essien Mint Candy Apple on aivan ihanan raikas mintun sävy ja Set in Stones aivan mielttömän ihana hopeinen glitterlakka. Ja nämä kaksi toimii yhteen niin hyvin, etten voi enää tehdä muuta kuin tuijotella sormiani.

IMG_3520 IMG_3526

Kuvissa glitter näyttää tosin jotenkin turhan tummalle. Paljaalla silmällä kynsiä katsottaessa kimalle näyttää tosi säkenöivälle hopealle, kun kamera tallentaa joukkoon tummia, lähes mustia hippusia. Noissa pullokuvissa tuo Set in Stoneskini näyttää enemmän oikealle kimaltavalle itselleen.

Mää oon muuten kääntänyt kelkkani täysin Essien lakkojen suhteen.. ennen en tykännyt niistä yhtään mutta tällä hetkellä se on yksi mun suosikkimerkkejä! Mutta tästä täytyy tarinoida joku toinen kerta ihan oman postauksensa verran.

IMG_3532 IMG_3534

Mitäs tykkäätte?

Maksimaalista mekkoihastusta

Maksihameet ja mekot ovat olleet kesämuotia (ja miksei talvikin) jo muutaman vuoden ajan. Ihanien ja juhlavien sifonkisten liehuhelmojen arkisempana vaihtoehtona on viime vuosina ollut lähinnä raitamakseja tai yksivärisiä ja simppeleitä suoria trikoopuikuloita. Tänä vuonna maksimekkovalikoimaa vilkuillessani huomasin kuitenkin raitamekkojen rinnalle tulleen muitakin arkisempia vaihtoehtoja.

Tänä kesänä arkeen maksimekkoa kaipaavalle löytyy ainakin vähän boheemimpia vaihtoehtoja. Kaikki alla näkyvät mekot ovat H&M:n valikoimasta ja kuten huomaatte - tänä kesänä makseissa löytyy sekä väriä, printtiä että volyymia. Ensimmäinen ja kolmas mekko aiheuttaa mussa ihan erityisiä sydämentykytyksiä. Tuo tilkkutäkkimäinen tyyli taitaa viedä ajatukset lapsuuden kesiin.

Maksi

Kaikki kuvat - valmistaja eli H&M - 1 2 3 4

Muistan nimittäin vieläkin ne kangaskengät, jotka mulle yhtenä kesänä ostettiin prismasta. Niiden kangas muistutti tosi paljon tuota sinistä mekkoa. Valkoiset pohjat ja nauhat ja sinivalkoinen tilkkutäkkihenkinen tossu. Oih. Muistan muuten myös sen, että äiti oli aika äkäinen, kun olin mennyt leikkimään erääseen meidän suosikkiojaan heti uudet kengät jalkaani saatuani. Kengät meni niin pilalle siellä mutaojassa että jouduttiin ostamaan seuraavalla kauppareissulla uudet samanlaiset. Ja jatkossa mutaojissa leikittiin kumppareilla tai lenkkareilla.

Mutta asiasta seitsemänteen. Mun maksimekkovalikoimaan mahtuisi kyllä tällaisen boheemin tilkkutäkkimekon vahvistus.. joku tän henkinen maksihamekin olisi aika kiva. Hameita mulla taitaa olla mekkoja enemmän, mutta nekin edustaa kaikki sekä liukkaiden materiaalien että yksiväristen helmojenkoulukuntaa..

Ihana Gaggui Kaffela

WP_20140413_16_21_29_Pro

Tän blogin laiminlyönti sen kun jatkuu.. Buu, tosi tylsää! Mutta turhapa sitä on jäädä menneitä murehtimaan. Muistellaan ennemmin menneita kivoissa merkeissä. En nimittäin oo muistanut kertoa ihanasta kahvilakokemuksesta.. tää on varmaan jo kuukauden takaa, mutta välikö sillä. Voisin kuvittela, että ihana Gaggui Kaffela ei tässä kuukaudessa ole yhtään sen huonommaksi muuttunut.

Muuan sunnuntai-iltapäivänä haluttiin lähteä jonnekkin käymään. Siis ihan vaan jonnekin kotoa ulos ja yhdessä vähäksi aikaa. Ajateltiin menevämme johonkin tunnelmalliseen kahvilaan ja pienten Googlailuiden jälkeen sellaiseen päädyttiin. Gaggui oli tarjolla täällä Turussa osoitteessa Humalistonkatu 15. Sinne kannattaa suunnata herkuttelemaan koska tahansa paitsi maanantaina. Ovessa kerrottiin, että pulju on silloin aina kiinni, koska silloin leivotaan!

WP_20140413_16_36_17_Pro WP_20140413_16_32_32_Pro

Paikka on tosi pieni, mutta siksi myös tunnelmallinen. Ja täytyy vielä sanoa, että nuo astiat oli ihan täydelliset mun makuun! Määkin haluan tollaisia pieniä turkooseja ja valkoisia pitsikuvioisia lautasia. Ja tollaisen pienen teepannun! Koska ilmeisesti ne pari teen hauduttamiseen käytettävää pressopannua ja yksi isompi kannu eivät mulle riitä... kröhöm.

Mutta siis pointtini oli - turkulaiset tai Turussa vierailevat. Suosittelen testaamaan makeannälkään tän paikan! Tai vaikka tulemaan kauempaakin. On nimitäin lähellä rautatieasmaa, joten kyseiseen paikkaan on helppo tulla junallakin, heh.

WP_20140413_16_32_19_Pro WP_20140413_16_21_29_Pro