Pages

Seinäruusu

Blogi on ollut pystyssä kaksi viikkoa ja alan jo ymmärtää, miksi monissä lukemissani blogeissa bloggajat huutelevat otsikkogeneraattorin perään silloin tällöin. Vaihtoajan blogia kirjoittaessa otsikoiminen oli huomattavasti helpompaa, kun kirjoitin vain elämäni tapahtumista, joten aina pystyi otsikoimaan sen tilaisuuden tai paikan mukaan, jossa olin ollut. Mutta yritän olla valittamatta! Tällaisen tyttö-hömppä-asia-blogin kirjoittaminen on ollut tosi kivaa, ja aiheita olisi mulla mielessä ja luonnoksissa vaikka kuinka paljon. Mulla olikin sellainen tunne, että tää olisi mulle mieleistä ja sopivaa ajanvietettä ja oikeassa taisin olla!

Rehellisyyden nimissä en pidä itseäni kovinkaan erityisenä, enkä varsinkaan taidokkaana pukeutujana. Haluan kumminkin tehdä päivä asu -postauksia, koska tykkään itsekin lukea niitä. Lisäksi olen sanonut kirjoittavani tänne blogiin asioista, jotka tekevät tämän opiskelijan arjesta vähän ihanampaa, ja vaatekaappien tonkiminen ja asujen rakenteleminen on yksi niistä asioista. Ainakin niinä päivinä, kun maailmanloppua lähentelevä ei-mitään-päällepantavaa -känkkäränkkä pysyy poissa!

IMG_4490
IMG_4475
Ruusutunika - itse tehty
Hame - H&M
Vyö - Zarasta ostettujen shortsien mukana tullut
Nilkkurit - H&M
Takki - Vila

Känkkäränkistä puheen ollen, hiuskänkkäränkkä on kyllä vaivannut minua tällä viikolla. Nyt mennään jo torstaissa ja tälle viikolle ei ole tainnut mahtua vielä yhtään hyvää hiuspäivää ja voi että se kiristää hermoa. Eilen päätin pelata varman päälle ja laitoin yön ajaksi tulemaan kiharat, jotta tänään voisin hätänutturan sijaan kulkea kiharapilven kera. Karmeillehan ne näyttivät ja otsatukkakin sojotti ties minne. Lisäksi tuntui, että hiukset olivat aivan sontaiset vaikka olin vasta pessyt ne. Hiukset 4 - Kirsi 0. Onneksi voi sentään turvautua edes hätänutturaan. Aluksi laitoin päähäni vielä rusettipannan tylsää taakse vedettyä kuontaloa piristämään, mutta se näytti olevan vähän liikaa. Jätin pannan pois ja pistin sen sijaan vaaleanpunaiset helminapit korviin.

IMG_4507 seinä IMG_4482
Ilma oli ulkona ihanan raikas. Se piristi kummasti! Muutaman kuvan jälkeen kuvaajani kysyi, että joko hytisen ja olen niin umpijäässä, että pitää lopettaa. Totesin vain, että eihän mulla ole vielä edes kylmä, kun keli on niin ihana. Siinä kiipeilyseinän edessä nojaillessani innostuin vähän enemmänkin ja sanoin että nyt otetaan pari kevennystä tähän tylsään asupostaukseen. Kiilakorkonilkkurithan ovat luonnollisesti the shoes kiipeilyseinälle. Putosin vain kerran mutta ei silloinkaan sattunut.

seinä2
Nyt täytyy lähteä kauppaan ja sitten kyökkiin häärimään. Lupasin nimittäin palkkioksi kuvaajalleni, että makkarakeittoa odottaa hellalla, kunhan hän palaa kuntosalilta! Oikein ihanaa torstaita kaikille!

Ps. alatteko ymmärtää pikkuhiljaa että Kirsi truly loves Flowerprints....?


10 Kommenttia

  1. Nyt kyllä, ihan oikeesti! Voiko olla mahdollista, että sen lisäksi että oot ilmiömäinen leipuri, osaat vielä tehdä mielettömän upeita vaatteita! Mistä tollasia mimmejä oikeen löytyy?!
    Upeat noi kengät ja kuvat ovat huippuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinä se jaksat aina kommentoida niin ystävällisesti! <3

      Ja sen siitä saa, kun on kasvanut "maalla", jossa ei ollut muita aktiviteetteja! :D ei vaan, oikeasti saan kyllä kiittää äitiäni lähes kaikista kädentaidoista, joita olen pienestä pitäen päässyt opettelemaan :)

      Poista
  2. Mahtavat kengät ja tosi hieno toi tunika! (: Osaisinpa itsekin tehdä vaatteita noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ompelukone on käytössä niin aika helppoahan se loppujen lopuksi on! Harjoitus tekee mestarin :) mutta kiitos!

      Poista
  3. ihan huippu kivat vaatteet!!
    tykkään tykkään :]

    http://sylitoisensatapasi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Ei hitsi, onpa hauskoja, hyvännäköisiä kuvia! Onneksi et satuttanut itseäsi pudotessasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältähän se roskiin hukkunut kommentti löytyi! :D Kiitos Ansku! Vaikkakin näin jälkikäteen :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.